Olet löytänyt tiesi minun nettipäiväkirjaani. Onnittelut.
Olen syntynyt huhtikuussa kuudes päivä vuonna 1987. Maalla, Tuusniemen läheisyydessä, vietin lapsuuteni 16 vuotta, kunnes muutin pois äidin helmoista Kuopioon. Siellä kävin kolme vuotta lukiota Minna Canthin koulussa, ja sain valkoisen lakin päähäni keväällä 2006. Keväällä kirjoitusten jälkeen hain ammattikouluun ajoneuvoasentaja linjalle, ja sillä tiellä olen vieläkin.
Tosin vuoden 2006 helmikuussa laitoin paperit Kuopion sotilasläänin esikuntaan. Halusin päästä Kajaaniin suorittamaan naisten vapaaehtoista asepalvelusta, ja toiveeni toteutuu 9.7.2007. Jos minulta kysytään syytä, miksi haluan käydä armeijan. Vastaan, että haluan oppia puolustamaan omaa isänmaatani. Haluan antaa oman työpanokseni isänmaani turvallisuusasioiden edistämisessä. Ja mikä takaisikaan paremmin turvallisuutta kun maan oma toimiva armeija, ja sen joukot, jotka ovat motivoituneita tehtävässään puolustaa omaa kotimaataan, Suomea. Isänmaani on minulle tärkein asia maailmassa, ja olisin valmis uhraamaan henkeni sen edestä.
Palatakseni uravalintaani ajoneuvoasentaja. Sitäkin saa perustella niin luokkakavereille, opettajille kuin asiakkaillekin. Nainen ajoneuvoasentajana on vieläkin outo ja uusi näky korjaamoissa. Opettajien asenne on kaikkea muuta kuin kannustava; paskaa niskaan tulee usein, ja saa kuulla jatkuvasti sitä miten naiset eivät autoista ymmärrä mitään. Mutta on vain näytettävä mihin pystyy. Sen olen huomannut, että töissä naisen on tehtävä asennushommat kaksi kertaa niin hyvin kuin mies, että sinua pidettäisiis osaavana asentaja. Se tuokin hommaan mukavaa haastetta. Monet asiakkaat ihmettelevät, mikä autoalalla naisia houkuttaa. Sama kuin miehiäkin; vahva kiinnostus autoihin, halu ymmärtää niiden tekniikkaa ja konkreettinen työ, jota voi käsillään tehdä.
Koulusta pidän välivuoden nyt armeijaan lähdettyäni. Saa nähdä miten tytön käy. Toivon, että tie vie pitkälle, eikä rasitusvammat keskeytä haaveni toteutumista. Armeijan jälkeen koulua on jäljellä enää vuosi.
Fyysistä kuntoa on tullut treenailtua varsinaisesti inttiä varten noin puolitoista vuotta. Salia, bodypumppia, bodycombattia, lenkkeilyä (juosten, kävellen painorepun kanssa) ja uintia. Nyt intin kuntotestirajoilla menee kiitettävät punnerruksista, vatsalihaksista ja selkälihaksista. Leuanveto ja vauhditon pituus on heikkoja puoliani ja cooperin testistä en uskalla minkäänlaista arviota antaa. Toivotaan nyt, että kroppa kestää tulevat koitokset. Voin ainakin sanoa, että valmistautumatta ei tässä olla lähdössä.
Harrastuksista sen verran, että autot on tietysti lähellä sydäntä ja niiden parissa tulee hommailtua. Eniten pidän vanhoista amerikkalaisista autoista. Unelma-autoni olisi Chevrolet Bel Air vm. -55 tai Chevrolet Impala vm -65. Eniten kuitenkin tietämystä löytyy Toyota merkin puolelta. Työharjottelussa olin Toyotan liikkeellä yhteensä neljä kuukautta. Siinä ajassa tuli opittua kaikenlaista uusista autoista ja niiden hemmetin monimutkaisista tietokoneohjausjärjestelmistä.
Musiikilla on myös tärkeä rooli elämässäni, tosin vain kuuntelemisen roolissa. Aikasemminhan soitin ahkerasti rumpuja koulun bändeissä, mutta se rakas harrastus jäi taakse kun muutin Kuopioon. Nykyään musiikkimakuni on yhtä kirjava kuin tikkurilan värikartta; suuremman roolin vetää rockabillyn ja punkin sekoitus psychobilly ja menevä rock\\\\\\\'n\\\\\\\'roll. Vanhaa kunnon rockabillyakin kuuntelen mielelläni. Sitten ajellessa tulee kuunneltua paljon perusamispoppimusiikkia ja rankempaa suomalaista kuten Kotiteollisuutta, The 69 eyesiä, Nightwishia.
