Tänään upseerioppilas, torstaina upseerikokelas. Luulin, että tätä sitä päivää täytyy odottaa ikuisuus, mutta ei onneksi ihan...
Nyt on kaikki RUK:n metsäaamut takanapäin. Pahkajärven leiri oli kyllä aika suklaata :D Päästiin ihan oikean CV90 rynnäkköpanssarivaunun kyytiin. Oli se niin mukava kuunnella sitä v8:n pörinää ja tuntea ne kaikki 652 hevosvoimaa persuksen alla :P Hyökkäykseen ja puolustukseen saatiin oikeaa epäreilua tulta kranaatinheitinkomppanialta ja siellä ammuttiin kesseillä, apilaksilla, raskailla singoilla (aika hyvin jytisee), ilmatorjuntakonekiväärillä ja rynnäkköpanssarivaunulla. Oli aika nannaa kateltavaa kun murkulaa ropisee kenttään niin että tanner tärisee. Oli taistelut sen tuntuisia, että nyt on oikee tappamisen meininki!
Mut nyt on aamut Haminassa vähissä. Ja tippaakaan ei harmita. On jo ikävä Kajaaniin. Jospa siellä tämä minun sairastelukin vähän helpottuisi. Olen tässä 12 viikkoa köhinyt ja räkinyt, ollut osastollakin kolme kertaa. Sain astmalääkityksen, koska luultavasti minulle on kehittynyt infektioastma. Kävin tänään ihan siviililääkärilläkin, jolta sain suuren kasan lääkkeitä. En enää oikeasti jaksa sairastaa. Haluan salille ja lenkille! Sairastelu on vaikuttanut fyysiseen kuntoon, mutta eniten se syö henkisesti. Varsinkin silloin, kun rankkaan harjoitukseen on lähdettävä, vaikka on kuumetta, ja poissa ei voi olla. Näin kävi esimerkiksi johtamisharjoituksen suhteen.
Eilen jo pakkailtiin tavaroita, koska ensi viikolla alkaa kamojen luovutus. Kurssiverkkareita ei olla vielä saatu, toivottavasti ennen Kajaaniin lähtöä saadaan. Torstai iltana lähtee bussi kohti Kainuun prikaatia, ja johtajakausi alkaa. Odotan innolla. Olen jo monesti soitellut alikessuille, että mites ne mortit siellä pärjäilee. Hemmetti, jos joudutaan hiihtämään Kajaanissa. Haminassa ei ole edes ollut lunta kun parina päivänä.
Puolet aamuista intissä on takanapäin, juna on kääntynyt jo kotia kohti. Kieltämättä pieni haikeus on hiipinyt mieleen; kohta tämä loppuu, kohta mekin kotiudutaan. Mitäs sitten? Onko elämää intin jälkeen? Kuka kertoo aamulla monelta syödään ja mitä vaatetta puetaan päälle? :D Kotiutuminen tulee ainakin minulle olemaan aikamoinen shokki. Mutta onhan se tietysti mukavaa, kun saa joka aamu herätä sen rakkaan oman kihlattunsa vierestä. Älkää inttiin menevät naiset ikinä rakastuko, se tuottaa pelkkiä ongelmia. Mulla ainakin on elämässä hemmetinmoisia muutoksia edessä heinäkuussa; luultavasti muutto ihan uuteen kaupunkiin, uuteen työpaikkaan, ja tulen jakamaan kotini minulle rakkaimman ihmisen kanssa. Juupajuu, rakkaus pehmentää mielen ja pään, nyt loppui lässytys ja lähden syömään äiskän tekemiä lihapullia.
Aaamuja morteille <3
