Tj 0, ollut jo melkein kuukauden verran, mutta sitä aikasemmin en oo saanu mitään kirjoitusta aikaseks. kaikki hommat on kasaantuneet tähän kotiutumisen jälkeiseen elämään.

Mutta juu. Viimeset viikot intissä, sen vähän mitä nyt muistan, niin koostuivat melko pitkälle rötväyksestä. En oo varmaan ikinä niin paljon nukkunu päiväunia. Viimeisinä päivinä oli ohjelmassa myös pallopelejä, ja sotaleffojen katselua. Ja mikä parasta, varusteiden, tväl-materiaalin ja suksien palautus :) Kotiutumiskonsertissa meitä oli viihdyttämässä Stalingrad cowgirls ja Klamydia. Ekassa ei paljoa kehumista ollut. Lavalla kimitti ja kiroili peikkolauman näköinen tyttöjengi, joiden oli pakko vielä heittää paidat pois konsertin lopuksi varusmiesten innoittamana. Viimeisin bändi vei voiton. Jamiteltiin Himaan-kappaletta täysillä! Kerrassaan muksaa oli. =)

Kotiutumispäivänä heti kahdeksalta aamulla ups.kokeilla oli ylentämistilaisuus. Siellä hienossa rivissä seisottiin, kuunneltiin cd:ltä kunniamarssit ja "tällä päivämäärällä tasavallan presidentti on ylentänyt teidät upseerikokelaat vänrikeiksi". Sitten komppanian päälliköt kiinnittivät arvomerkit ja käteltiin ainakin kahtakymmentä tyyppiä. Juotiin munkkikahvit ja yksikköön takas vänskänä.

Yksikössä käytiin palauttelemassa viimeisiä kuitilla olevia tavaroita, ja ruokailun jälkeen saatiin vetää siviilikamat niskaan. Me tytöt linnoittauduimme vessaan meikkikerhoon, ja totisesti jokainen näytti aivan erilaiselta mitä 91:ssä! Varusvarastolle mentiin palauttelemaan sitten viimeiset kamat, ja sieltä poistullessa sai kuulla 1JK:n jätkien vihellyksiä enemmän kuin tarpeeks :D

Seuraavaks saatiinki jo passit kouraan, ja jaettiin muutama kunniakirja. Itse sain Kainuun prikaatin mitalin "paras johtaja", josta oon kyllä hemmetin ylpee :) Sitten viimeiset sanat skappareille, ja eikun reserviin mars. Ville tuli meitä hakemaan, ja ajettiin Alkon kautta suoraan Kuopioon.

Nyt kun jälkeenpäin miettii tuota vuotta. Oliko se nyt sellaista kun kuvittelin? No ei todellakaan. Ajattelin, että armeijan käyminen olis jotain suurta ja jotain hienoa. Todellisuudessa se on lähinnä keskenkasvuisten poikien leiri, jossa sai enemmän kuin usein huomata, että naisia ei sinne kaivata. Fyysinen kunto romahti tuon vuoden aikana todella paljon alaspäin, lihoinkin muutaman kilon. Ikinä ei saatu lisää liikuntakoulutusta, vaikka pyydettiin. Hyvillä mielin silti muistellaan, ja takaisin on kova kaipuu :) Ehkäpä vielä joskus...